Pellolla

Aamu alkaa syöttölaatikoiden ja häkkien siirrolla. Olin varhain liikkeellä.

Lunta satoi hiljalleen kun ajelin Honkalan harjulla ensimmäisen häkin luokse. Häkki tiukasti etukuormaimessa nousin harjua ylös kun lumisade sakeni ja sakeni. Viimein oli traktori pysäytettävä kun ei nähnyt mihin päin oli menossa. Valojahan noissa traktoreissa on kuin joulukuusessa konsanaan mutta ympärillä oli vain valkoista taivalta valuvaa valonauhaa. Lumikuuro kesti hetken ja hetken olin eksyksissä. Eksyksissä omalla pellolla.
Viikolla oli ilo vastaan ottaa ystäviä ihan keskellä arkipäivää, niin kuin ennen vanhaan. Valmistettiin heille vaimon kanssa highland käristystä (kopio poronkäristyksestä) ja parasta perunamuusia. Pakastimessa olleesta keittolihasta vuoleskelin ohuita lastuja terävällä veitsellä. Ruskistin pannulla kevyesti voissa ja lisäsin joukkoon suolaa, pippuria ja pullollisen olutta. Pari tuntia kannen alla hautuen valmistui tämä maukas peruseväs. Paras perunamuusi siihen rinnalle huokumaan. Kaikkien juttujen ja muisteloiden kanssa iltapäivästä tuli ikimuistoinen.
Ensimmäinen täysi vuosi myymälässä on takana. Jäppilän käsityönystävien tuotteet ovat huokuneet myymälään highland paistien rinnalle lämmintä väriä. Työtä myymälässä on tehty ilolla ja suurella sydämellä, on ilo vaihtaa hienoja ruoka-ohjeita ja tavata tuttuja, joita ei ole nähnyt moneen vuoteen. Mieltä lämmitti se, että myymälä oli löydetty niin läheltä kuin kaukaakin.
Myymälä on auki lauantaina 7.1 ja seuraavan kerran la. 17. helmikuuta. Sillä välin hiomme suunnitelmia ensi kesäksi, joista kerromme myöhemmin lisää.
Hyvää alkavaa vuotta 2012!
Highland-käristyksen ohjeen löydät resepteistä.



Comments are closed.



« Mene takaisin edelliselle sivulle