Tapahtui tässä syksyllä, kuivurilla, luomukauran kuivauksen aikaan.

Esko soitti illalla, että toiseksi viimeinen satsi on kohta kuiva, tunnin verran jäähdyttää ja sitten ok. Sanoin Eskolle, että minä voin käydä aamulla vaihtamassa viimeisen satsin ja Esko lupasi laittaa ylhäällä putket seuraavaan siiloon valmiiksi osoittamaan.

Rakettipalomies tulee seiskalta, niin kerkeen hyvin. Aamulla viideltä kuivurille ja satsi vaihtoon. Kuuntelin kun kaurat helisee pudotessa siiloon. Vajaan puolen tunnin kuluttua menen laittamaan ylhäällä putken kuivausasentoon ja kopautan kädellä ohi kulkiessa kakkossiilon seinää, joka kumahtaa ontosti. Samalla ajattelin, että miten sitä noin vähän sinne pohjalle kertyi, kai se kuivuessa kutistuu. Menen alakertaan laittamaan räppänöitä oikeaan asentoon, laskeudun portaita ja vilkaisen sivulle. Mistä helv….tä nämä kaurat on tänne lattialle tullu!! En tarkistanut, että siilon POHJAVENTTIILI on kiinni!! Auki olin jättänyt. Kokoan itseäni, pyyhin kyyneleet ja rauhoitun. Olen mukamas rauhallinen, tältäkö se tuntuu?? Mietin kenen syyksi tämän voisi laitaa, realismi voittaa ja syyllinen seisoo kuuden kuution luomukaura kasan edessä.

Ajattelin ensin, että kun tuotot ja riskit jaetaan, niin kutsun pojat talkoisiin. Tarjoan voileivät ja oluet. Sitten iloisena annan hengityssuojaimet ja sanon, että mennäänpäs tuonne kellarin puolelle. Ei ja ei! Oma moka! Hiljennyn miettimään. Tulen nopeasti siihen tulokseen, että pari iltaa tämä lapion ja korvon kanssa ottaa. Pari kolme viikkoa menee keskittyessä. Tällä viikolla se hoidetaan ja hoidettiin! Eka kerralla meni suojain tukkoon jo puolen tunnin kohdalla, oli pakko lopettaa ja jatkaa seuraavana iltana. Viimeiset lapiolliset tuuttiin ja vaatteet menee kyllä pyykkikoneeseen. Nousen kuivurin portaita väsyneenä ja helpottuneena. Olen kova jätkä! Työ tekijäänsä neuvoo.

Nyt tapahtuneelle pystyy jo hymyilemään.

Matti Kauhanen

Hyvätuuli Highland