Vain emo tietää

Helmikuussa se aina tehdään, vasikoiden vieroitus emoista. Ensin sonnivasikat otetaan aitaukseen ja siirretään isompien sonnien laumaan. Yksin ei tarvitse isoon maailmaan lähteä, vaan reilu kymmenkunta saman ikäistä leikkikaveria seuraa mukana.

En tiedä, liekö vain tunne, mutta ihan kuin emon on vaikeampi luopua sonni vasikasta kuin lehmä vasikasta. Voi olla vain kirjoittajan harhaa? Jokunen emo kiertää aitausta ja ihmettelee hetken miten oma vasikka on aitauksen toisella puolella mutta hetken päästä näyttää unohtavan. Näin katkeaa se viimeinen napanuora ja on aika kokeilla askellusta omilla sorkilla. Etäälle ei silti tarvitse lähteä, vain kilometrin päähän.Lauantaina jaettiin myymälässä maistiaisia borštš-keitosta ja Burgundin padasta. Highland pata –ja keittolihaa oli käytetty molempien valmistuksessa. Tunnelma myymälässä oli loistava ja naurun remakka kuului välillä ulos asti. Tarjoilu – ja asiantuntija-apua saatiin toimittaja puolelta kun Sirpa Ylönen Warkauden lehdestä ja Heikki Hakala Etelä-Suomen sanomista kertoivat kuinka keitto –ja pataruokia valmistetaan. Ja helppoahan se tuntui olevan. Resepteistä keskusteltiin ja niitä vaihdettiin ja mukaan muutamia laitettiin.Palautetta odotellaan mielenkiinnolla.

Lähiruokateema oli myös vahvasti esillä ja uusia ideoita kehiteltiin porukalla. Ehdotettiin muun muassa, että myymälän oven eteen pellolle tehtäisiin kasvimaata, missä olisi koholla olevat sipuli-, porkkana- ja perunapenkit siistine käytävineen ja levähdyspenkkeineen. Tällaista ”ruusutarhaa” emme uskalla vielä ensikesäksi luvata, mutta perunapenkki ja yrttilaatikko tehdään, kun se on jo aiemmin luvattu.

Hyvää Laskiaista.



Comments are closed.



« Mene takaisin edelliselle sivulle